07/03/2026
Kaksi päivää oppimassa uutta n Sovellettu biomekaniikka voimaharjoittelussa level 2 Helsingissä, kiitos !
Nää kaks on ihan velhoja ohjaamaan ja antamaan aina vaan uusia mielikuvia ja ohjeita, jotta liike löytäisi tarkoituksen mukaiselle lihakselle perille.
Videoilla klippejä joista näkee että osassa oli enemmän kuin hakusessa allekirjoittaneella🤭
Siksi kouluttaudun, että kehittyisin itse treenaajana ja että osaisin ohjata teitä paremmin.
Kansalaisopiston kausi paukuttaa viimeistä kuukautta ja meidän perhe lomailee maalis-huhtikuun taitteessa🤩
Nyt siis ajanvaraukset menevät maaliskuun loppupuolelle. Huhtikuussa kalenteri avautuu apposen auki ja iltapäivä-aikoja saa taas helpommin. ✌️