21/08/2025
Jumissa olemisen haaste - me kaikki jollain tavalla jumitetaan meidän elämässä joskus.
On se sitten, että meillä on joku unelma, mitä kohti me halutaan mennä. Me ollaan saatettu ottaa jo askelia sitä kohti. Ehkä valmisteltu unelmaa kohti lähtemistä jo vuosia. Ja sitten me jumitetaan sen edessä - pahimmillaan jopa vuosia. Tai ei uskalleta lähteä sitä kohti ollenkaan.
Mä ymmärrän täysin. Lähteminen vaatii valtavan (siis aivan valtavan) sisäisen voiman, uskalluksen, rohkeuden ja palon - sen kaiken, että uskallat valita ja lähteä kohti unelmaasi.
Kuten minä reilu vuosi sitten - sanouduin irti vakituisesta työsuhteesta. Tää oli mulle vielä historiallinen tapaus, koska olin tehnyt sen vuoden sisään kahdesti! Olin edellisessä työsuhteessa liki 12 vuotta. Ja sit lähdin uuteen työsuhteeseen, josta irtisanouduin jo alle 8kk kuluessa, koska en voinut jatkaa. Mulla oli niin vahva palo sisällä ja tunne siitä, että mun kuuluu tehdä tässä kohtaa isoja muutoksia elämässä. Tunne siitä, että on aika ajatella hyvinvointiani ja perheen hyvinvointia. Tehdä itsekäs teko ja hypätä polulle, mistä ei ollut mitään ennakkotietoa. Ja mä tein sen. Kaiken sumeuden ja utuisuuden keskellä mä tein sen.
Ja tunsin niin suunnatonta vapautta. Muistan vieläkin sen tunteikkaan viime hetken, kun jätin avaimet toimiston kaappiin ja suljin oven perässäni. Ovi maailmaan oli auki ja maailma oli auki mulle. Siinä hetkessä oli vain luottamus tulevaan ja siihen, että elämä kantaa. Luottamus siihen, että mitä vaan voi tapahtua. Se tunne oli niin voimauttava, enkä tuntenut olevani yhtään jumissa. Mä olin vaan aivan auki kaikelle.
Ja palaan tähän tunteeseen liki päivittäin, hetkissä kun jumitan ja oon sortumassa jumitukseen. Ja silloin, kun elämä kysyy luotatko? Kuluneen vuoden aikana, se on kysynyt sitä päivittäin.❤️
Silti tiedän olevani tänään onnellisempi ja hyvinvoivempi, kuin jos olisin jäänyt.
Milloin sinä olet viimeksi palannut muistoosi, joka antoi uskoa ja voimaa jatkaa?
