10/20/2025
"Tanssi niin että toiset tuntevat että hekin voivat."
Tällaisin ajatuksin palaan syyslomalta joka vierähti nyt jo 13-vuotiaan veljentyttäreni seurassa. Vajaa viikon tauko teki oikein hyvää - kun hetkeksi astuu pois sen ääreltä mitä tekee ja mistä tykkää, näkee taas kirkkaammin mikä sen pointti on.
Vuosien varrella olen törmännyt tunneillani lukuisiin liikkujiin jotka rakastavat tanssia ja/tai musiikkia m***a jotka eivät omien sanojensa mukaan osaa tanssia tai eivät omaa rytmitajua. Se, että he palaavat tanssilattialle kanssani viikko toisensa jälkeen on suorinta palautetta siitä miten (ja miksi) teen sitä mitä teen. Enhän itsekään ole mikään parkettien partaveitsi tai entinen voimistelija - melkein päinvastoin. Liikun, koska se tuntuu hyvältä, koska tunnen musiikin kehossani, koska jokin lähtee virtaamaan kun lähden liikkeelle.
Nia-tunneillakin on (tietenkin) tekniikkaa ja rakennetta pohjalla, m***a läsnäolo kehon tuntemuksille, aistimuksille, vireystasolle ja resursseille ovat aina ainakin omassa ohjauksessa etusijalla. Tätänykyä käytössäni olevat nia-koreografiat ovat sekä omia luomuksia että niitä valmiiksi luotuja jotka lisenssimaksuun sisältyy ja joiden avulla itsekin pääsin alkuun (ja sitäkin pidemmälle). Opettelen tällä hetkellä Grace-nimistä rutiinia, ja jo sen esittelyteksti vilisee lauseita kuten "hermosto rakastaa...", "stressitaso laskee", "helppo, yksinkertainen liike antaa keholle tilaa rentoutua liikkeen parissa". 🙏🏻
On monia syitä, minkä takia edelleen viihdyn tämän lajin parissa. Sinä olet tietenkin yksi niistä. Tervetuloa takaisin tanssilattialle päästessäsi! 🥰
PS. LA 25.10. klo 11-12.15 harvinaista herkkua luvassa eli drop in -tunti in Tuureporinkadulla (ent. Joogan koti). Pölähdä paikalle - nimenomaan ylllämainittu Grace luvassa! 😇
-
-
Min mission i ett nötskal: att dansa, så att andra känner att de också kan. 🤗
Höstlovet gjorde susen - nu välkommen tillbaka ut på dansgolven! ✨
Notera drop in -lektionen på Tureborgsgatan lör. 25.10 kl. 11-12.15. Ny nia-rutin utlovas! 😍
-
-
My mission in a nutshell: to dance so others feel like they can dance, too. 🥳
-
-